Suomen miesten yhdistetyn ykköstähti Ilkka Herola päätti kautensa Holmenkollenin maailmancupin neljänteen sijaan. Hän oli myös neljäs maailmancupin kokonaistilanteessa.
Herola on ottanut viime vuosina merkittävän kehitysloikan mäkihypyn puolella. Tuo kehityskäyrä jatkui positiivisena myös päättyneellä kaudella.
Herola on nyt paljastanut Ylelle, että hän oli halukas kilpailemaan tällä kaudella maailmancupissa myös mäkihypyn puolella.
– Harjoituskauden iso teema oli yhdistetyn mäkisuoritusten parantaminen, ja osa motivaatiosta tuli selkeästä tavoitteesta kilpailla kauden aikana myös mäkihypyn maailmancupissa. Sanoin tämän asian myös julki jo harjoituskauden aikana, Herola selvitti Ylelle.
Herola oli halukas kilpailemaan Salpausselällä mäkihypyn kansallisessa ryhmässä, johon pääsi neljä urheilijaa. Häntä ei kuitenkaan valittu mukaan. ”Aika kovasti kalvoi, etten mahtunut mukaan”, myönsi Herola rehellisesti Ylelle.
Suomen mäkijoukkueen vt. päävalmentaja Lasse Moilanen perusteli asiaa Ylelle.
– Teimme kuitenkin sellaisen ratkaisun, että valitsimme erikoismäkihyppääjiä mukaan. ”Ilulta” puuttuivat kriteerien mukaiset näytöt. Isossa kuvassa nämä valitut urheilijat ovat niitä, joista odotamme mäkihyppyyn tulevaisuuden tekijöitä, Moilanen sanoi.













