Alisa Vainio juoksi sunnuntaina Pariisissa maratonin aikaan 2.21.35. Hän oli kisan kuudes ja taipui vajaan minuutin SE-ajastaan.

Etiopian Shure Demise vei voiton reittiennätyksellä 2.18.34. Vainio oli paras eurooppalainen.

– Minä vähän yllätyin, että oli noin hyvä tuo aika. Oli kyllä aika raskas tuo reitti, ja juoksin oikeastaan koko matkan yksin, Vainio kommentoi SUL:n tiedotteessa.

Vainio tavoittelee menestystä Birminghamin EM-kisoista. Hän arveli, että se on kauden päätavoite. Vainio kertoi vetävänsä nyt hetken henkeä.

– Kyllä se todennäköisesti on. Haluan ottaa nyt vähän aikaa happea maratonharjoittelusta ja tehdä enemmän vauhtitreeniä. Sitten myöhemmin taas maratonharjoittelua ja yrittää saada kunnon ajoitettua sinne EM-kisoihin.

– En ole ihan vielä päättänyt, juoksenko radalla. Voi olla, että en. Mutta ehkä jos menen ratakisaan, teen sen vähän huvikseni. Mutta luulen, että menen nyt aika lailla fiiliksen mukaan. Yritän kehittää sitä vauhtia, kun olen tässä nyt kisaillut aika paljon. Ainakaan ei ole semmoista tilannetta, että on pakko mennä jonnekinyvä kisa, vaikka olikin aika raskas, selvitti Vainio.