Suomen pika-aiturit Lotta Harala ja Saara Keskitalo jäivät molemmat välieriin naisten 100 metrin aidoissa yleisurheilun EM-kisoissa.
Kaksikon suorittamista käytiin läpi myös Atleetin Kovaa, korkealta ja pitkälle -ohjelmassa. Antero Mertaranta avasi pelin.
– Sitten tämä meidän mielenkiintoinen kaksikkomme, eli Saara Keskitalo ja Lotta Harala, jotka molemmat siis kesäkuun 10. päivä olivat niin maagisessa kunnossa, että osa mediasta melkein nousi 38 senttiä maan pinnasta, koska tulossa oli valtavaa jälkeä. Mutta totuus on se, mistä puhuttiin ennakossa, mistä on puhuttu heinäkuun aikana meidän lähetyksissä, on se, että kummankaan tulostaso ei edellyttänyt. Se välieräpaikka tuli ikään kuin manulle illallinen eli vahingossa.
– Nimittäin totuus on se, että kumpikaan nainen ei olisi selvinnyt alkueristä jatkoon noilla ajoilla, että he saivat sen välieräpaikan tilaston perusteella ilmaiseksi. Kaikki ennusmerkit siitä, mitä oli nähtävissä, niin minun mielestä toteutui hyvin selkeästi. Lotta Haralan osalta tiedetään se, että jos ihminen tekee muutaman aitaharjoituksen kuukauden aikana, niin eihän siitä hyvä heilu, avasi Antero Mertaranta.
Anssi Mertaranta komppasi myös. Jokin meni pieleen.
– Kyllähän se kiistaton fakta on se, että tuossa Keskitalon kohdalla, jos ajatellaan kuitenkin siellä se Suomen ennätys 12,64 silloin kesällä, ja sen jälkeen suunta on ollut jyrkästi alaspäin, niin jotainhan tuossa on vihkoon mennyt
Antero Mertarannan mielestä Keskitalolla on nyt edessä valtava mietinnän paikka.
– Hyvä, että se käydään läpi, koska tässä haiskahtaa nimenomaan se, että ei tarvitse tuloksia tehdä kaksi kuukautta ennen arvokisoja. Sitten kilpaillaan hirveä määrä, ja kilpaillaan pyritään hakemaan jälleen niitä optimiolosuhteita. Muistetaan nyt se, että molemmilla naisilla Lahden jälkeen oli jo EM-raja tehtynä. Olisi voinut keskittyä, harjoitella, valmistautua ja tehdä kaikkia näitä asioita.
– Kyllä tässä mielestäni se prosessi myöskin, mikä liittyy urheiluun ja valmentajan ja urheilijan väliseen suhteeseen, on tietyllä tavalla koetuksella, ja vielä kerran kannattaa vielä alleviivata sitä, että tuo 12,89 siis riitti loppukilpailuun, joka tietysti kesäkuun 10. päivä näytti siltä, että molemmat menevät finaaliin, sanaili selostajalegenda.
Video tästä tai alta.













