Kolme suomalaista esiintyi lauantai-iltana yleisurheilun EM-kisoissa.
Ella Junnila jäi tuloksella 188 kymmenenneksi naisten korkeudessa. Mustafe Muuse oli 18:s 29.17,11 miesten 10 000 metrin kisassa. Ruotsin Andreas Almgren voitti tuon kisan kovalla ajalla 27.23,44.
Topi Parviainen oli miesten keihäskisan kahdeksas tuloksella 77,82. Saksan Julian Weber voitti heittämällä viimeisellä kierroksella 90,40 metriä.
Junnilan suoritus oli odotuksiin nähden suurin pettymys. Asian teki harvinaisen selväksi myös Ylen asiantuntija Jesse Jokinen, joka antoi välittömän tuomionsa, kun Junnila pudotti kolmannen kerran korkeuden 191.
– Ellalla oli kyllä vaikea päivä tänään. Ei saanut missään kohtaa kyllä kunnolla nyt tuosta hyppyrytmistä kiinni. Ja tänään tulokseen 188 Ella valitettavasti jää, linjasi Jokinen.












