Ella Junnila kilpailee tänään torstaina korkeushypyn karsinnassa.
Junnila ennakoi karsintaa SUL:n tiedotteessa. Hän puhui muun muassa uuden valmentajansa Tia Hellebautin ohjauksessa käyttämästään lentävästä kuuden askeleen vauhdista.
– Oikeastaan jo viime vuonna huhtikuusta eteenpäin Tian kanssa aloimme hahmotella, että lentävä vauhti sopii minulle luontaisemmin. Päätimme, että sitä lähdemme työstämään. Syksyllä sitten pikkuhiljaa askel kerrallaan sitä kohti.
– Kuudella askelella pystyn tuottamaan sen verran riittävästi nopeutta, että pystyn hyppäämään korkealla. Siinä ei ole riskiä, että mennään ylivauhdin puolelle, mikä voisi lentävällä kahdeksalla olla riskinä, jolloin suorituksen hallinta vaikeutuu entisestään. Olemme pyrkineet löytämään mahdollisimman optimaalisen vauhdinoton minulle, kommentoi Junnila.
Ilta-Sanomat tiedusteli puolestaan väitteistä, joiden mukaan Hellebaut on ”tiukka ja autoritäärinen” valmentaja.
– Minut on harjoituksissa tavannut empaattinen valmentaja, jonka lähestymistapa on holistinen. Teemme raskaita treenejä, mutta vaikeaa ei missään kohtaa ole ollut, koska punainen lanka on selkeä, selvitti Junnila IS:lle.













