Hiihtolegenda Therese Johaug olisi halunnut osallistua yleisurheilun Norjan-mestaruuskisojen 10 000 metrille. Se ei kuitenkaan tule onnistumaan.
Norjalaistähti kertoi asiasta Adresseavisenille. Muuttunut jalkinesäännöt tuhosivat kisahaaveet.
– Jos olisin voinut juosta samoilla kengillä kuin viimeksi, olisin juossut. Minusta se on valtavan hauskaa, ja se olisi ollut mukava tavoite kesälle, Johaug sanoo.
Kun Johaug juoksi 10 000 metriä Bislettin stadionilla vuonna 2021, kenkien pohjan paksuus sai sääntöjen mukaan olla 25 millimetriä. Ennen kautta 2025 sääntöjä tiukennettiin 20 millimetriin, kertoo lehti.
Johaugin kannalta tilanne on ongelmallinen, koska hänellä on sopimus kenkävalmistaja Hokan kanssa. Sillä ei ole tarjota muita vaihtoehtoja kuin piikkarit. Se ei taas Johaugille käy.
– Olen puhunut Hokan kanssa. Muita vaihtoehtoja kuin piikkarit ei ole, enkä uskalla käyttää niitä. En ole koskaan pitänyt piikkareita jalassa, ja uskon, että kokonaisrasitus olisi pohkeilleni aivan liian suuri, Johaug arvioi.
Johaug on kilpaillut tänä vuonna juoksuradoilla. Syyskuussa hänen on tarkoitus kilpailla puolimaratonilla Kööpenhaminassa.













