Sportivo

Pika-aituri Reetta Hurskeen viime kausi meni pieleen loukkaantumisen vuoksi.

Hurskeen elämässä on tapahtunut tänä syksynä muutoksia. Hänen kumppaninsa Topias Palmi on siirtynyt pelaamaan Joensuun Kataja Basketiin. Se on tarkoittanut muutosta myös Hurskeen elämään.

Hurske on nyt avautunut Instagramissa. Hän kertoi, mitä kaikki tämä on tarkoittanut.

– Ajatuksia. Tällä hetkellä oon jossain päin Suomea matkalla Tampereelle Joensuusta, siellä vietetyn kolmen viikon jälkeen. Oon rehellisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin oon viihtynyt ja saanut oman arjen pyörimään sielläkin normaalisti. Vaikkei mulla Joensuussa juuri ookaan ketään urheilun ulkopuolisia tuttuja. Topias ja Mimmi (koira) tietysti on. Pitkältihän oma arki kuitenkin pyörii hallin ja kodin välillä.

Hurske kertoi, että hänen on joskus ollut vaikea löytää paikkaansa yleisurheilupiireissä.

– Iso syy viihtymiseen on varmasti ollut se, että mulla on ollut mukava olla ja reenata Joensuussa. Yleisurheiluun liittyvät ympäristöt, tapahtumat tai reissut ei oo ollu mulle viime vuosina kovinkaan helppoja ympäristöjä olla ja viihtyä, vaan ne on saattanut herättää mussa enemmänkin tunteita ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä. Joensuussa en kuitenkaan oo tuntenut niin, mikä on ollut ihanaa. Koen myös, että mut on kohdattu ilman ennakkoluuloja tai -ajatuksia.

– On ollut välillä jollakin tavalla vaikeeta ymmärtää niitä koettuja tunteita ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä. Kyse on kuitenkin mulle sellasesta ympäristöstä, missä oon kasvanut ja viettänyt ison osan mun tähänastisesta elämästä. Voi myös olla, että se liittyy kasvuun ja kehitykseen, omien arvojen ja itsetuntemuksen vahvistumiseen, tai ehkä ei. Tässä hetkessä osaan kuitenkin olla niiden fiilisten kanssa ja hyväksynyt ne sellasena kun ne tulee. Täytyy myös myöntää, että asiaa helpottaa hirveesti myös se, että viihdyn itseni seurassa hyvin ja lopulta mä tiedän, miten toimia kuitenkin mulle tässä niin tutussa ympäristössä!

– Tälläsiä ajatuksia tältä reissulta. Nyt on aika palata taas hetkeks Tampereelle, tuttuun ympäristöön ja tuttuun halliin. Ja Joensuu – nähään taas pian

Päivitys tästä.