Sportivo

Suomalainen kestävyysjuoksija Alisa Vainio on noussut lajin kirkkaimmalle huipulle. Naisen taustalla on vaikuttanut valmentaja Jarmo Viskari.

Viskari pyörittää Lappeenrannassa 152 juoksijan Juoksuakatemiaa. Mukana on Vainion kaltaisen kansainvälisen huippujuoksijan lisäksi kaikenlaisia juoksijoita aina kuntoilijoista tavoitteellisiin junioreihin.

Jyväskylän Kansallisessa Juoksuseminaarissa puhunut Viskari avasi Vainion ja kumppaneiden poikkeuksellista toimintaa.

– Kun kilparyhmä on lopettelemassa treeniä ja tekee viimeisiä vetoja, seuraavat ryhmät tulevat paikalla ja näkevät Konsta Saksolan ja Alisa Vainion. Kun kilpaurheilijat juoksevat vaikka 400 metrin vetoja, muut näkevät, miten se tehdään. Sen jälkeen he tekevät saman treenin toki heille skaalattuna, Viskari sanoo.

– Varsinkin nuorille nouseville kestävyysjuoksijoille nämä ovat ihan parhaita tilaisuuksia oppia, kertoi valmentaja SUL:n tiedotteen mukaan.