Silja Kosonen otti upeasti moukarinheiton kultaa yleisurheilun EM-kisoissa.
Kosonen otti ilon irti mestaruuden jälkeen. Hän pysyi kuitenkin varsin hyvin kasassa Ylen haastattelussa mestaruuden ratkettua.
Toisin oli Kososen valmentajan Jani Pihkasen laita. Hän oli selvästi liikuttunut Ylen haastattelussa.
– Kyllä se (EM-kultaa) kuulostaa ihan älyttömän hyvältä tällä hetkellä, sai Pihkanen sanottua aluksi.
– Kerro vähän tuntemuksia tällä hetkellä, ja mitä tapahtuu kohta sitten tuossa Siljan kanssa? kysyi toimittaja Simo Leinonen.
– En tiedä, nyt on niin tyhjä pää kyllä, että ei tule mitään oikeaa. Siellä tiedettiin, että kunto on hyvä. Tekniikka on vähän vaihdellut siinä. Huomaan, että se osuu tuonne verkkoon aika helposti. Mutta onneksi saatiin se yksi heitto siellä, mikä riitti ihan hyvin.
– Pitkä tie teilläkin yhdessä arvokisafinaaleissa ollut Siljan kanssa. Nyt vihdoin se kirkkain kruunu tuli, niin miltä se kuulostaa?
– Kyllä se kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Ei siihen muuta oikein voi sanoa, selvitti Pihkanen.
– Mennään vielä tuosta itse kisasta. Eka se 69 metriä siinä, sen jälkeen nouseva käyrä ja kolmannella sitten rävähti, selvitti Leinonen.
– Vähän lähti yrittämään liikaa. Tiesi, että on kultasuosikki siinä, niin oli aika kovat paineet ja lähti vähän yrittämään alkuun liikaa, avasi Pihkanen.
Leinonen huomasi, että Pihkasen oli selvästi vaikea keskittyä haastatteluun tunnemyrskyn seassa.
– Jätetään sinut haukkailemaan happea tässä vähän aikaa ja palataan sitten vielä myöhemmin tänä iltana. Varmaan juhlat on tiedossa aikamoiset, päätti Leinonen.













