Hilla Uusimäen mahtavan 400 metrin aitakisan taustalla vahvaa työtä teki myös Heidi Salminen. Hän juoksi kakkoseksi ajalla 56,14.
Viisi vuotta sitten nuorten MM-kultaa voittanut Salminen paransi tuolloin juoksemaansa ennätystä 0,8 sekunnilla.
– On ollut jalan ja selän kanssa haasteita. Mutta samalla on tuntunut, että olen kuitenkin ollut hyvässä kunnossa, mutta aidoissa ei ole vaan loksahtanut ihan kunnon mukaista suoritusta. Viime vuonna pääsin jo suhteellisen lähelle.
– Mutta nyt jäi hyvä mieli. Tuntuu, että tuosta on vielä paljon parannettavaa. Ei mennyt ihan optimaalisesti nyt nuo aidat. Askelrytmeissä ja aitatekniikassa tuntuu, että tekemistä on vielä. Mutta ainakin tuo ensimmäinen 200 metriä tuntui menevän paremmin kuin aiemmin, kun nopeus on kunnossa, kommentoi Salminen SUL:n tiedotteessa.
400 metrin aitojen SE-nainen Viivi Lehikoinen julkaisi sen sijaan Instagramin tarinoissa kuvan ISEH:n (Institute of Sport, Exercise & Health) tiloista. Se on Lontoossa oleva urheilu-, liikunta- ja terveyslääketieteen keskus.
– Lahden kisan sijaan ikävä kyllä Lontoossa tänään. Rehellisesti sanottuna sydäntä särkevää katsoa kisoja sohvalta, mutta uskon, että olen osaavissa käsissä vaivojeni kanssa, kirjoitti nainen.













