Suomalainen juoksija Katriina Wright ei ole kilpaillut sitten viime vuoden. Varsin avoimesti esimerkiksi henkisistä ongelmistaan kertonut Wright on nyt päivitellyt kuulumisiaan.

Wright teki Yhdysvalloissa uraa yliopistourheilijana. Hänen elämänsä on kuitenkin muuttunut valmistumisen jälkeen. Nainen on nyt sanonut suoraan päivityksessään, että juoksu-ura on ohi. Hän on kuitenkin löytänyt liikunnan ilon.

– Aloitin noin kuukausi sitten uuden luvun elämässäni, ja ensimmäistä kertaa yli vuoteen tuntui siltä, että löysin taas rytmini. Lopetettuani juoksemisen tapani muuttuivat enemmän kuin edes ymmärsin. Säännöllinen harjoittelu ei ollut enää minulle normaalia, ja totuin siihen. Ajattelin, että juuri sitä kehoni tarvitsi.

– Mutta jossain matkan varrella menetin enemmän kuin vain rutiinin… menetin myös lihakseni, joista joskus luulin haluavani eroon. Yhtäkkiä en enää tunnistanut itseäni, ja halusin hänet takaisin – vain itseäni varten.

– Urheilijana olemiseen liittyy niin paljon identiteettiä, ja sen tasapainon löytäminen kilpailu-uran jälkeen voi olla aina jonkinlainen kamppailu. Mutta ymmärsin, että mieluummin kamppailen löytääkseni hänet uudelleen kuin jään mukavuusalueelle ihmisenä, jota en enää tunnista.

23-vuotias Wright ehti edustaa Suomean nuorten EM- ja MM-kisoissa sekä aikuisten EM-kisojen pitkässä viestissä.

Video tästä.