Seiväshyppääjä Wilma Murto aloitti viime viikolla hallikautensa ylittämällä korkeuden 460 Ranskan Lievinissä. Murto on nyt päivitellyt kuulumisiaan.

Murrolla on takana vaikeita vaiheita. Hän myönsi, että sisällä käy nyt melkoinen myllerrys.

– Selvisin ja palauduin ensimmäisestä kunnon kilpailusta pitkään aikaan. Enkä osaa edes täysin kuvailla kaikkea sitä, mitä mielessäni ja kehossani tällä hetkellä tapahtuu, aloitti Murto Instagramissa.

– Kaikki on vielä hieman keskeneräistä, mutta suunta on selvästi oikea. Suurten muutosten tekeminen ei ole helppoa. Uusien tapojen opettelu voi olla haastavaa ja jopa kivuliasta, mutta kun työ alkaa tuottaa tulosta, tunne on uskomaton.

– Seuraavaksi kilpailemme lauantaina SM-kisoissa. Tavoitteena on nousta askel askeleelta kohti kärkeä ja tavoitella paikkaa MM-hallikilpailuihin.

Päivitys tästä.