Legendaarisen uran tehnyt Juha Mieto nautti suosiota Suomen lisäksi myös rajojemme ulkopuolella.
Ilta-Sanomat kertoo jutussaan, että Ruotsissa pyrittiin jopa saamaan mies edustamaan länsinaapuriamme. Mieto ei kuitenkaan lopulta leikkiin lähtenyt.
Mieto pohti jutussa myös suosionsa saloja. Hän arveli, että siihen vaikutti hänen rehellisyytensä.
Mies teki jutussa selväksi, että hän ei arvosta korkealle kaikkien nykyhiihtäjien toimintaa. Selityksiä on liikaa.
– Mä oon aina ollut oma itteni, aina rehellinen ja jättänyt selitykset pois. Mua ärsyttää tänä päivänä hiihtäjät perkele kun ne keksii kaikenlaisia selityksiä rivien välissä.
– Oli mukava kuunnella tuossa naisten hiihros kun Niskasen Kerttu oli neljäs eikä selitellyt yhtään (maailmancup tammikuussa). Tuli hyvä mieli, oli kriittinen vain ihtiänsä kohtaan, selvitti Mieto IS:lle.













