Norjalainen NRK kertoi tällä viikolla, että Aleksandr Bolshunov ei ole saamassa neutraalia statusta tulevalle kaudella kansainvälisiin hiihtokisoihin. Asia on puhuttanut hiihtomaailmassa.
– Bolshunovia ei mainittu erikseen nimeltä, mutta kaikki tiesivät, että kyse oli muun muassa hänestä, kertoi kansainvälisen hiihtolliton FIS:n hallituksen kokoukseen osallistunut lähde NRK:lle.
– Hallitus ei käsitellyt kokouksessaan yksittäisten urheilijoiden tapauksia. Kokouksessa sovittiin tietyistä tarkennuksista, joiden perusteella neutraalin urheilijan asemaa koskevia hakemuksia arvioidaan, FIS totesi puolestaan NRK:lle antamassaan lausunnossa.
Uutinen herätti voimakkaita reaktioita Venäjällä. Kaikki länsimaalaiset hiihtoihmiset eivät olleet myöskään tyytyväisiä.
Italian entinen maastohiihtäjä Cristian Zorzi antoi palaa Instagramissa.
– Miksi tällaista syrjintää? Nyt saa jo riittää! Ja vielä urheilussa, jossa olympiahengen pitäisi olla kunniassa. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pitäisi hävetä sitä, että se antaa tiettyjen maiden vaikuttaa päätöksiinsä, paalutti Zorzi.
Zorzi voitti olympiakultaa Torinon 2006 viestissä sekä olympiahopeaa viestissä ja pronssia sprintissä Salt Lake Cityssä 2002. Lisäksi hän saavutti MM-kultaa parisprintissä 2007 ja MM-hopeaa sprintissä 2001.



