Maastohiihdon maailmancup jatkui Lake Placidissa 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdöillä. Viaplaylla koko kauden asiantuntijana urakoinut Sami Jauhojärvi ei ollut tällä kertaa mukana lähetyksissä.
Jauhojärven tilalle selostuskopissa kuultiin toista hiihtolegendaa Virpi Sarasvuota. Hän oli asiantuntijana itse kisassa ja studiossa.
Jauhojärvi viihtyi toki hiihdon parissa myös perjantaina. Hän julkaisi perjantaina Instagramin tarinoissa kuvamateriaalia Ristijärven Hopeasompa-hiihdoista.
Sarasvuo taas arvioi esimerkiksi Suomen miesten suorittamista Lake Placidin kisassa. Miesten kilpailussa paras suomalainen oli Ville Ahonen 20. sijallaan. Niko Anttola oli 29:s, Lauri Vuorinen 33:s ja Emil Liekari 43:s.
– Suomalaisten kilpailu tänään. Ville Ahonen kertoi haastattelussakin ja tuli tuossa esiin teiltäkin, että ei ihan 100 prosenttinen ole se terveystilanne. Lähti matkaan ja oli paras suomalainen, selvitti studioisäntä Ville Klinga.
– Oli tosi tyytyväinen aiheestakin. Kertoi tuossa haastattelussa, että kuumetta on tässä ollut ennen kilpailua tällä viikolla. Nyt sitten kuitenkin tuollaisenkin ehjän hiihdon pystyi tähän tekemään. Syystäkin riskinotto kannatti. Mies saa tyytyväisenä tältä reissulta mennä kotiin. Ei varmaan sitten muita kisoja täällä hiihdossa, selvitti Sarasvuo.
Anttolan, Vuorisen ja Liekarin meno ei sitten aiheuttanutkaan suurta riemua.
– Nähtiin pätkäsen tässä kisassa vähän miehen (Anttolan) menoja. Se näytti silmään sillä tavalla ahneemmalta kuin mitä on tänä vuonna nähty. Mutta ei ollut itse mies tyytyväinen.
– Varmaan oli vähän tahtojen taistelu tuohon kärkipäähän lähteä huonoon keliin. Vuorinen 33:s maalissa ja Liekari sitten 43:s. Ei ollut varmaan helppo paikka. Ei ehkä mikään heidän suosikkikisansa ole varsinkaan tällaisessa olosuhteessa. Toivotaan huomiseksi sitten kaverille vähän parempaa jalkaa, pyöritteli Sarasvuo.













