Sportivo

Suomalainen hiihtäjä Vilma Nissinen nousi kesällä takaisin A-maajoukkueeseen. Hän otti viime kaudella ison kehitysloikan ja sai myös osansa julkisuudesta.

Nissinen joutui kohun keskelle kesken Tour de Skin, kun hän kutsui Vantaan Hakunilaa ”Suomen Mogadishuksi”. Hän pyysi aluksi kommenttiaan anteeksi.

– Heti kilpailun jälkeen antamani kommentti oli sopimaton ja asiaton. Pyydän sitä vilpittömästi anteeksi, Nissinen sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Nissinen ei Tourin seuraavan osakilpailun jälkeen halunnut antaa mitään kommentteja medialle. Hän alkoi myös myydä tuotteita, joissa luki ”Enpä sano mittään” -teksti.

Nissinen on nyt kertonut Ilta-Sanomille, että kauppa on käynyt. Hän on tehnyt kivan tilin.

– Kyllä minä siitä ihan hyvän budjetin tälle kaudelle sain. Ihmiset kyselivät, miten uraani voi tukea, niin tuo oli helpoin tapa toteuttaa, selvitti Nissinen IS:lle.

Nissinen kertoi myös, että kohu on tuonut häneen tiettyä muutosta.

– En ennenkään ole välittänyt muiden mielipiteistä, mutta nyt välitän vielä vähemmän. Vähän joutuu olemaan varpaillaan, eikä ehkä tee mieli olla yhtä avoin kuin joskus aiemmin.