Yhdistetty oli suomalaisen talviurheilutalven valopilkku. Ilkka Herola ja Eero Hirvonen toivat mitaleita olympialaisista, ja Minja Korhonen ihastutti maailmancupissa.

Lajin ympärillä on kuitenkin tällä hetkellä synkkiä pilviä. Kansainvälinen olympiakomitea KOK tekee lopullisen päätöksen vuoden 2030 olympialaisten ohjelmasta touko-kesäkuun vaihteessa. Yhdistetty saattaa poistua kokonaan olympialaisten ohjelmasta.

Herola halusi Hiihtoliiton tiedotteessa tehdä selväksi, että olympiapäätös itsessään ei tule romahduttamaan lajia.

– Vaikka tulevaisuuskeskustelu pyörii olympiapäätöksen ympärillä, on hyvä muistaa, että itse tapahtumana olympialaiset ovat vain pieni murto-osa lajimme kilpailutoimintaa niin urheilijoiden kuin näkyvyydenkin puolesta.

– Lajin tulevaisuus riippuu päätöksen ohella myös joukkueen ja tukiverkoston sopeutumisesta kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen, ja tästä lajillamme on kokemusta ja vahvoja näyttöjä. Kasvupotentiaali liittyy nimenomaan naisten osuuden yhä jatkuvaan kasvuun, Herola linjasi.

Maajoukkueen päävalmentaja Antti Kuisma oli pitkälti samoilla linjoilla.

– Meillä on kasassa poikkeuksellinen ryhmä, joka tekee töitä saumattomasti yhdessä, vaikka kyseessä on yksilölaji. Urheilijat ovat kautta linjan ilmoittaneet jatkavansa uraansa, oli olympiapäätös mikä tahansa. Se kertoo sitoutumisesta lajiin ja halusta olla viemässä sitä omalta osalta eteenpäin, Kuisma paalutti.