Video: Sportivo TV

Korkeushyppääjä Ella Junnilan viime kausi oli varsin vaikea. Hän hyppäsi parhaimmillaan 188 ja kärsi valitettavista terveysmurheista.

Junnila on laittanut elämänsä uusiksi viimeisen vuoden aikana. Hän siirtyi viime sesongin jälkeen Belgiaan Tia Hellebaut’n valmennukseen.

Hallikautta odotettiinkin innolla. Junnila talvikausi meni kuitenkin pahasti pieleen. Hän joutui perumaan useaan kisaan osallistumisen terveysmurheiden vuoksi.

Junnila on nyt avautunut tilanteestaan Instagramissa. Hän myönsi, että mielessä käy karuja ajatuksia.

– Välillä sitä pohtii onko mitään järkeä kaataa kaikki resurssinsa urheiluun, mutta sitten sitä sattuu sairastumaan, eikä pysty ajattelemaan mitään muuta kun et pääsispä taas hyppäämään. Ja taas kerran muistaa, miksi kaataa kaikki resurssinsa tähän, aloitti Junnila.

Junnila halusi kuitenkin kertoa, että hänellä on suuri palo takaisin korkeuspaikalle.

– Kaiho hyppypaikalle on jotain sellasta, mitä en osaa vieläkään selittää ulkopuolisille. En oo vielä löytänyt riittävän tarkasti sitä kokemusta kuvaavia sanoja. Ehkä ne tässä vielä löytyy. Sitä ennen suosittelen kaikille kokeilemaan itse korkeushyppyä, selvitti Junnila.

Video tästä.