Lotta Kemppinen oli lauantain suomalaisonnistuja yleisurheilun MM-hallikisoissa Puolassa. Hän paineli alkuerissä 60 metriä aikaan 7,16 ja välierissä 7,19.

SE-nainen ei ollut täysin tyytyväinen jäätyään välieriin. Hän olisi halunnut rikkoa ennätyksensä (7,16), jota hän sivusi.

– 60 metriä on pienestä kiinni. Kun menen kotiin, olen tyytyväinen, että juoksin täällä kaksi kertaa alle 7,20:n, mutta olisi mennyt edes 7,15.

 – Valmistautuminen ei olisi voinut mennä paremmin. Sain myös tehtyä fiksun verkan. Oli hyvä fiilis ja sillä lailla parempi, ettei juoksu ollut ihan niin pomppivainen kuin alkuerissä. Silloin oli tosi herkkä kroppa ja se on helpompaa, kun kroppa on sopivan tahmea. Vaikka se ei nyt ihan oikea sana ole tähän, Kemppinen sanoi SUL:n tiedotteessa.

Kemppinen harmitteli etenkin juoksussa tapahtunutta horjahdusta.

– Minulle jäi sellainen olo, että siinä oli joku sivuaskel tai askel jäi vähän lyhyeksi. Se tuntui siltä, mutta ajattelin silti, että aika olisi voinut olla kovempikin.

– Ehdottomasti plussanarvoinen suoritus, kun tämä jälkimmäinenkin juoksu meni samaan aikaan kuin kauden paras tähän mennessä. Vielä parempi, jos olisi mennyt kovempaa kuin alkuerissä, Kemppinen tuumi.