Seiväshyppääjä Elina Lampela aloittaa kesän kilpailukauden Saksassa ensi viikolla. Hänellä on takana vaikea hallikausi.
– Vaikean hallikauden jälkeen toivoisin, että pääsisin palaamaan sinne omalle tasolle ja pystyisin tekemään sellaisia hyviä kisahyppyjä, Lampela kertoo SUL:n tiedotteessa.
Lampela tähtää elokuussa järjestettäviin EM-kisoihin. Hän ei usko olevansa iskussa heti, kun kausi alkaa.
– Kyllä se on ollut jo viime vuodesta lähtien iso tähtäin ja olen päivittäin miettinyt sitä.
Terveysmurheista hallikaudella kärsinyt Lampela on päässyt harjoittelemaan normaalisti maaliskuusta saakka. Nainen on keskittynyt nopeusharjoitteluun. Vauhti ei kestä kansainvälistä vertailua.
– Suomessa olen aika nopea, mutta kansainvälisesti sellaista keskitasoa, tunnusti Lampela.












