Suomalainen moukarinheittäjä Silja Kosonen valmistautuu kesäkauden aloitukseen suurin odotuksin. EM-mitalia tavoitteleva Kosonen on tehnyt täksi kaudeksi uusia peliliikkeitä.
Kosonen kertoi SUL:n tiedotteessa harjoitteluunsa tekemistään muutoksista.
– Aloin syksyllä tekemään valmentaja Mika Vakkurin kanssa nopeustreeniä, ja siinä tuli samalla paljon kehonhallintaa. Alkuvuodesta aloin myös käydä keskiviikkoisin Jarno Koivusen vetämissä voimistelutreeneissä Turussa, Kosonen kertoo.
Kosonen selvitti, että uusi harjoittelu on tuonut paljon kehitystä. Apu on ollut valtava.
– Se on auttanut tosi paljon. On ollut hienoa oppia sellaisia asioita, jotka ehkä joskus junnuna osasin, mutta sitten on ollut monta vuotta, ettei ihan hirveästi ole tehnyt mitään noin monipuolista. Harjoittelu on loppujen lopuksi ollut aika samanlaista, Kosonen tuumii.
– Tietynlainen osaaminen on nyt ihan eri tasolla. Kaikki käsinseisonnat, kärrynpyörät ja bäkkärit (takaperinvoltti) ja muut ovat tulleet treeniin ihan uutena. Moni on kysynyt, olenko vaihtamassa lajia. Ei sentään, mutta minusta on hyvä osata tehdä tuollaisiakin liikkeitä, heitti Kosonen.













