Yleisurheilun seitsenkertainen olympiavoittaja ja 14-kertainen maailmanmestari Allyson Felix tekee paluun. Nainen on kertonut asiasta sosiaalisessa mediassa.
Felix lopetti uransa vuoden 2021 Tokion olympialaisten jälkeen. Nainen kertoo Time-lehdelle, että hän alkoi pohtia paluun mahdollisuutta noin vuosi sitten.
Felix kertoi saaneensa inspiraatiota siitä, että esimerkiksi Lindsey Vonn ja LeBron James ovat osoittaneet pystyvänsä kilpailemaan kovalla tasolla, vaikka ikään on jo mittarissa.
– Monille meistä on sanottu, ettei pidä tavoitella suuria ja rohkeita asioita. Tässä iässä minun kai pitäisi olla kotona huolehtimassa lapsistani ja tekemässä sitä kaikkea. Mutta miksei käännettäisi asetelmaa ympäri? Mennään tavoittelemaan sitä unelmaa. Uskalletaan olla haavoittuvaisia, Felix avasi Time-lehdelle.
Felix tähtää vuoden 2028 olympialaisiin Los Angelesissa. Hän kertoi juuri kotikisojen motivoivan häntä.
– Tämä on ainutlaatuinen kotiinpaluu. Ja se on ainoa asia, joka on tarpeeksi voimakas vetääkseen minut takaisin.
Felix muistetaan etenkin 200 ja 400 metrin juoksijana.













