Yleisurheilun SM-hallikisat ovat saatu päätökseen. Espoossa järjestettyjen kisojen tapahtumat ja tv-toteutus ovat herättäneet keskustelua.

Yksi sunnuntain mielenkiintoisista lajeista oli naisten 60 metrin aidat. Lotta Harala vei voiton tuossa kisassa ennen Saara Keskitaloa ja Reetta Hursketta.

– Alkusileä oli finaalissa aivan katastrofaalinen. Oli ihan milleistä kiinni, etten taas jäänyt ekaan aitaan. Tulin niin pitkälle ne ensimmäiset askeleet ja sitten jouduin sipsuttamaan.

– Olen ylpeä siitä, että sain juoksun kasattua tuon jälkeen noinkin hyvin, mutta turhauttaa, kun ominaisuudet antavat odottaa paljon parempia tuloksia, jos saisin tuon alkusileän kulkemaan, päivitteli Harala SUL:n tiedotteessa.

Naisten sileän 200 metriä voitti Nora Lindahl ajalla 23,14. 18-vuotias lahjakkuus Ella Mikkola voitti ylivoimaisesti naisten korkeushypyn tuloksella 185.

Enni Virjonen taas vei naisten viisiottelun pistein 4 450. Se on kauden kotimainen kärkitulos ja 19-vuotiaiden Suomen ennätys.

Yle näytti kisatapahtumia TV:ssä ja Yle Areenassa. Atleetin asiantuntija Lauri Hollo ei kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut. Hän hämmästeli näkemäänsä sunnuntain päätteeksi.

– Hieno juttu tietysti yleisurheilufanaatikkona, että Yleisradio näyttää vaikka nyt viikonlopun SM-halleista käytännössä kaiken viikonlopun aikana, niin paitsi että ei näytä kaikkea. Kilpailuissa juoksumatkoilla juostaan monesti sen kuumimman A-erin lisäksi B-eriä, C-eriä, joissa nähdään usein hyviä kilpailuja, hyviä tuloksia, mutta niitä ei näytetä, aloitti Hollo Atleetin videolla.

– Mikä tässä on kaikkein karmaisevinta on se, että samaan aikaan näytetään yleisöä, näytetään tyhjää rataa, ei kuvata mitään, juoksu menee taustalla, mutta sitä ei näytetä. Miksi ei? Kuka ääliö on päättänyt mitä näytetään? Ihan oikeasti menee hermot. Veikkaan, että monia katsojia kiinnostaisi, vaikkei nyt omia lapsia tai sukulaisia olisikaan juoksemassa, niin kiinnostaisi katsoa mieluummin kilpailua kuin katsomoa tai tyhjää rataa. Hyvä Yleisradio, me maksamme teille aika paljon vuodessa veroja – minäkin – tehkää nyt jotain, näyttäkää niitä kilpailuja, paalutti Hollo.

Video tästä.