Ampumahiihtäjä Tero Seppälä kilpaili neljällä henkilökohtaisella matkalla Anterselvan olympialumilla. Hän on nyt laittanut pakettiin kokemustaan.

Seppälä oli normaalimatkan 51:s, pikamatkan 18:s, takaa-ajon 15:s ja yhteislähdön 22:s. Seppälä teki Instagram-päivityksessään selväksi, että hän ymmärsi kyllä, mikä meni pieleen.

– Kovat oli tavoitteet ja haaveet, minkä eteen tehtiin hirmuisesti töitä. Kerrankin pääsin terveenä valmistautumaan viimeiset viikot ja hiihtokunto saatiin kohdalleen. Lajissa on kuitenkin kaksi osa-aluetta ja ammuntaa ei saatu samalla lailla toimimaan.

– Kyllä tympäisi ja kovaa, kun viimeisen kisan maaliin pääsin ja tiesin, että enää ei näissä kisoissa uusia mahkuja tule. Kaikkemme Anatolin kanssa kuitenkin yritettiin ja valtavan iso kiitos tietysti maailman parhaalle tukiverkostolleni, joka tämän ammattimaisen toiminnan on mahdollistanut, vuodatti Seppälä.

Seppälä kertoi päivityksessään, että hän on hetken voimia kerättyään jälleen valmis taisteluun.

– Nyt on muutama päivä kotona huilattu ja niinhän siinä kävi, että nälkä vain kasvoi epäonnistumisista. Tänään mieli teki taas stadionille treenaamaan ja Anatolin kanssa jatkoimme töitä. Näytämme vielä!

– Vaikka kisoista ei hyviä muistoja niin paljoa jäänyt, niin oli mahtava kisata ja edustaa Suomea, varsinkin, kun iso joukko minulle tärkeitä ihmisiä oli matkustanut minua kannustamaan. Oli myös hienoa olla osa Suomen ampumahiihtomaajoukkuetta, jossa on mahtava henki päällä, fiilisteli Seppälä.

Päivitys tästä.