Minja Korhonen teki kaudella 2025–2026 läpimurtonsa yhdistetyn maailman kärkeen. Korhonen saavutti kahdeksan henkilökohtaista palkintokorokesijaa, otti uransa ensimmäisen maailmancupin voiton Lahdessa ja sijoittui kokonaiskilpailussa kolmanneksi.
Korhonen on ollut tällä viikolla maajoukkueleirillä Lahdessa. Hän antoi sen yhteydessä haastattelun Atleetin Tuomas Kanervalalle. Korhonen myönsi, että hyppy ei ole täysin kulkenut.
– Vähän vaihtelevasti, mutta on ollut myös hyviä hyppyjä. Toivottavasti suunta on mahdollisimman paljon ylöspäin ja tekeminen tasaantuu niin, että hyviä hyppyjä tulee enemmän.
– Kyllä ihan pääpiirteittäin hyvin (kesä- ja syysharjoittelu on mennyt). Olen pysynyt terveenä, eikä suurempia sairasteluja ole ollut kesän aikana. Olen saanut ehjän harjoituskauden alle. Totta kai on ihan luonnollista, että pieniä ailahteluja tulee aina hiihdon ja mäen puolella. Keskimäärin on kuitenkin näyttänyt ihan hyvältä, arvioi Korhonen.
Yhdistetyn maailmancup-kausi alkaa Trondheimista. Korhosen suunnitelmat ovat selvät.
– Harjoitellaan varmaan aika lailla samaan tahtiin kuin ennenkin. Vielä on kuukausi harjoitteluaikaa. Totta kai aletaan myös miettiä enemmän välinepuolta ja tehdä pieniä viilauksia kohti talvikautta.
Korhosen kesä on ollut aiemmasta poikkeava. Hän ei nimittäin ole pystynyt remontin vuoksi harjoittelemaan kotimäessään Puijolla.
– Onhan se totta kai tosi iso asia. Lahteen matkustamisesta tulee ehkä huomaamatonta ylimääräistä kuormaa. Se on täytynyt huomioida harjoittelussa. Niitä tunteja olisi voinut ehkä käyttää johonkin muuhunkin, jos ei olisi tarvinnut koko ajan rampata täällä, myönsi Korhonen.
Korhonen kertoi, että hän haluaa parantaa vielä viime kaudesta. Nainen kertoi myös, ettei hän halua ainakaan tässä vaiheessa priorisoida maailmancupia tai Falunin MM-kisoja.
– Lähdetään parantamaan siitä, mihin viime kaudella jäätiin. Se vaatii pitkälti onnistumisia, mutta jos saa hyvän kauden alle, niin en usko, että se olisi mahdotonta.
– En ole vielä tässä vaiheessa arvottanut mitään kilpailua toista korkeammalle. Jos saa hyvän kauden, niin sen pitäisi riittää, oli kilpailu mikä tahansa.



