Sportivo

Suomen ulkoministeri Elina Valtosen lausunnot ovat kuohuttaneet Venäjällä.

– Jos Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa, ei venäläisurheilijoilla ole ensi vuonna Suomeen asiaa. Aion edistää tarvittavia toimia tulevina päivinä.

– Lokakuun ulkoasiainneuvostossa kirjelmöin EU-kollegoille, että rajoittaisimme venäläisurheilijoiden pääsyä koko Schengen-alueelle. Komissio on työn päällä, kirjoitti Valtonen marraskuun alussa X:ssä.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova on nyt kutsunut ”uusnatsismiksi” Suomen ulkoministerin vaatimusta.

– Tämä on uusnatsismia. Sillä on erilaisia syitä, taustatekijöitä ja lähtökohtia, mutta kyse on uusnatsismista. Tietyltä ihmisryhmältä evätään kansallisuuden perusteella pääsy tapahtumiin, joihin on tarkoitus osallistua kansainvälisesti ilman tällaisiin ominaisuuksiin perustuvia rajoituksia.

– Tämä on klassinen esimerkki erottelua ajavasta ideologiasta. Uskon, että on vain ajan kysymys, milloin urheilijamme palaavat täysimääräisesti kaikkiin kansainvälisiin kilpailuihin, sanoi Zaharova Ria Novostin mukaan.

Uusnatsismi ja natsismi ovat Venäjän valtion propagandassa yleisesti käytettyjä syytöksiä. Venäjä on käyttänyt erityisesti Ukrainan johdosta natsismiin liittyvää retoriikkaa. Presidentti Vladimir Putin perusteli vuoden 2022 hyökkäystä muun muassa Ukrainan väitetyllä ”denatsifikaatiolla”.