Pika-aituri Lotta Harala lopetti urheilu-uransa viime kauteen. Harala on nyt kertonut sosiaalisessa mediassa avoimesti sisällään käyvästä tunteiden myllerryksestä.
– Viimesen vuoden ajan oon priorisoinut elämässäni yhden jutun yli kaiken muun. Se on ollut identiteettityö. Ehkä osaltaan sen takia viimeset pari kuukautta on valtavasta muutoksesta huolimatta tuntuneet kevyeltä, vapauttavalta ja nautinnolliselta, vaikka laisinkaan urheilijaelämä ei tökkinyt, päinvastoin!! aloitti Harala.
– Oon ollu paljon oman identiteetin äärellä viimesen vuoden ajan. Kuka mä oon? Ja mikä osa, jonka oon ajatellu osaksi minuutta, onkin ollu enemmän selviytymismekanismi kuin osa mun persoonaa. Kuka oon, kun en oo enää urheilija?
– Urheilijana totuin siihen, että viimesen 25 vuoden ajan mun kaikkea tekemistä ja olemista on määrittänyt tavote ja päämäärä tulla niin hyväksi aitajuoksijaksi kun mahdollista. Joka päivä, kaikilla valinnoilla ja tekemisellä oli selkeä suunta ja merkitys, jatkoi Harala.
Harala erosi viime vuonna pitkäaikaisesta kumppanistaan Matias Myttysestä. Tuon suhteen päättyminen jätti myös jälkensä naiseen.
– Iso osa minuutta nojas myös siihen, että olin lähes koko aikuisikäni ollu pitkässä parisuhteessa. Olin puoliso ja kumppani. Erottuani pelkästään omaksuminen sana sinkkuus osaksi identiteettiä tuntu tosi vieraalta, yksinäiseltä ja turvattomalta. Entä kuka oon, jos en enää pyri kaikessa täydellisyyteen ja kohtele itseäni ankaruudella?
– Kuka oon jos en määritä omaa arvoani pärjäämisen tai menestyksen kautta? Sillä, saanko kaikessa oman parhaan potentiaalini ulosmitattua. Koko tän vuoden oon työskennelly neurotransformaatiovalmentaja Tanjan kanssa. Tutkinu oikeesti itteeni. Pohtinu kuka oon ja kuka haluun olla, ihan itsenäni. En rajoittavien uskomusten ja omien selviytymismekanismieni kautta, vaan tietoisena valintana.
Harala kertoo, että hän on ollut etenkin kahden kysymyksen äärellä. Päällimmäinen tunne on kuitenkin hyvä.
– Viimesen kahden kuukauden aikana oon kuullu kahta kysymystä päivittäin lukuisia kertoja… Mitä meinaat tehdä jatkossa? Miltä on tuntunut urheilu-uran jälkeen? Ja tiettekö, toistaseks ei oo ollut ollenkaan ahdistusta tai tyhjyyden tunnetta. Uskon, että viimeisen vuoden ajan tekemäni työ on isosti vaikuttanu tän valtavan muutoksen omaksumiseen.
– Mun identiteetti ei oo enää nojannut ulkoisiin asioihin. Siihen mitä teen, vaan enemmänkin siihen kuka oon. Millanen tyyppi oon itelleni ja muille. Oon ollut valmis tähän muutokseen. Aika oli oikea. Valitsen elää tällaista elämää ja olla se kuka oon. Enkä oo ajautunut minnekään tai minkäänlaiseksi tiedostamattani tai ajatellen, ettei oo vaihtoehtoja. Koska aina on. Viimeisen vuoden aikainen työ ei oo ollut helppoa tai kivutonta. Mutta kaiken sen arvoista, linjasi Harala.



