’Takaisin aitaharjoituksiin päässyt Reetta Hurske on tehnyt muutoksia harjoitteluunsa. Nainen on avannut asiaa enemmän sosiaalisessa mediassa.
– 5 asiaa, jotka ovat eri tavalla nyt verrattuna esimerkiksi viime syksyyn: Teen enemmän erilaista voimaharjoittelua. Ohjelmaan kuuluu muun muassa maksimivoimaa, kompleksivoimaa, lajivoimaa ja tukivoimaa. Harjoittelu toteutetaan laadukkaasti ja sopivissa määrin.
– Palaudun paremmin. Tällä hetkellä tuntuu, että harjoittelun määrän, rasittavuuden ja rytmityksen tasapaino on kohdallaan. Pystyn palautumaan ja saan sitä kautta harjoituksista enemmän irti. Harjoittelen kahdessa eri ympäristössä. Toinen on tuttu ja turvallinen paikka, jossa olen harjoitellut yli 20 vuotta. Toinen sijaitsee kaukana idässä, ja olen nauttinut siellä harjoittelusta jopa enemmän kuin tutussa ympäristössä. Uusi ympäristö on virkistänyt ja antanut henkistä tilaa.
– Minulla on ainakin tällä hetkellä rauhallisempi olo. En tiedä, johtuuko se sopivasta kuormituksesta vai mistä, mutta pystyn rauhoittumaan harjoitusten ulkopuolella aiempaa paremmin. Minulla ei myöskään ole jatkuvaa tarvetta pohtia ja analysoida tehtyjä tai tulevia harjoituksia, selvitti Hurske Instagramissa.
Hurske kertoi, että harjoittelussa pyritään huomioimaan tarkkaan naisen tämän hetken tilanne ja tavoitteet.
– Teemme asioita, jotka ovat tärkeitä juuri minulle tässä vaiheessa ja omat tavoitteeni huomioiden. Emme tee asioita vain siksi, että niitä ajatellaan syksyisin kuuluvan tehdä. Olen kuitenkin 31-vuotias, jo monia vuosia kovaa harjoitellut huippu-urheilija, ja nyt jos koskaan on aika keskittyä vain olennaisiin asioihin. Joillekin nämä saattavat kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta uskon, että monelle ne eivät ole sitä. Olen tähän tilanteeseen todella tyytyväinen, ja tänäkin syksynä harjoituksiin on mukava mennä. Huomenna näette, mitä olen myös jo päässyt tekemään, kertoi Hurske.
Hurske ei kilpaillut kesällä lainkaan terveysmurheiden vuoksi.



