Suomen yhdistetyn urheilijat pääsivät viime kauden lopussa mainioon iskuun. Mainion nousun teki myös Otto Niittykoski.
25-vuotias Niittykoski sijoittui Lahden kotikisoissa kuudenneksi ja ylsi Oslon maailmancupissa viidenneksi. Hän on nyt avannut viime sesongin loppua kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n haastattelussa.
Niittykoski arveli, että parantunut mäkivire oli seurausta Kulmin onnistumisista.
– Uskon, että käännekohta oli Kulmissa, missä löysin viimeisenkin tarvittavan itseluottamuksen hyppäämiseeni. Sen jälkeen minusta ei enää tuntunut, että minun pitäisi muuttaa mäessä mitään sijoittuakseni korkealle.
– Pystyin luottamaan siihen, että tavallinen, ihan hyvä hyppy riittää, ja yksinkertaisesti nauttimaan hyppäämisestä, arvioi Niittykoski.
Niittykosken viime talven alku meni piloille sairastelujen vuoksi. Hän myönsi, että haasteita on ollut myös nyt.
– Sen jälkeen minulla on ollut valtavasti motivaatiota ottaa jälleen askel kohti kärkeä, mutta se ei ole ollut aivan yksinkertaista. Minulla on ollut paljon terveysongelmia, joten harjoittelu ei ole sujunut haluamallani tavalla. Lisäksi lähin hyppyrimäkemme on ollut remontissa koko kesän, joten olemme joutuneet matkustamaan paljon päästäksemme harjoittelemaan mäkihyppyä.



