Maria Hartz Melling on ilmoittanut lopettavansa hiihtouransa. Melling on 23-vuotias hiihtäjä, joka on voittanut esimerkiksi nuorten maailmanmestaruuden.
Melling nousi nuorten kisojen menestyksen myötä Norjan haastajamaajoukkueeseen. Käänne tuli, kun nainen alkoi kärsiä sydänongelmista.
Alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa Planicassa vuonna 2024. Melling hiihti viestin ankkuriosuutta, kun hänen voimansa yhtäkkiä katosivat. Seuraavana kesänä ongelmat toistuivat testikilpailussa.
– Tuntuu kuin törmäisi täydelliseen uupumukseen kymmenessä sekunnissa, Melling selvitti Dagbladetille nyt.
Tutkimuksissa paljastui sydämen rytmihäiriö. Aluksi kaikki meni taas hyvin, mutta sydänongelmat palasivat syksyllä 2025.
– Kun kilpaileminen ei onnistu, en oikein näe mitään järkeä jatkamisessa, vuodatti Melling.
– Jos seison lähtöviivalla ja tuntuu siltä, että mahdollisuuteni päästä maaliin ovat 50–50, siinä ei ole enää kovin paljon järkeä.
Mellingillä on edelleen pieni toivonkipinä sen suhteen, että hän voisi joskus palata vielä takaisin hiihdon pariin.



