Sportivo TV

Ilona Mononen teki sunnuntaina jälleen uuden Suomen ennätyksen. Mononen paineli 3 000 metrin esteet aikaan 9.15,18 Tukholman Timanttiliigassa ja petrasi reilulla kolmella sekunnilla Turussa keskiviikkona tekemäänsä ennätystä. Hän oli kuudes.

Kärkinainen oli aivan liikaa muille. Tunisian Marwa Bouzayani paineli huippuajan 8.59,28. Kakkoseksi tullut Ison-Britannian Elise Thorner hävisi yli 11 sekuntia voittajalle. Eurooppalaisista Monosen edelle ehti myös Saksan Lea Meyer, joka voitti Monosen 1,5 sekunnilla. Euroopan taso on kiinnostava asia, sillä Mononen kilpailee tänä vuonna EM-kisoissa.

– Pari ekaa kierrosta siinä oli aika sotku. Juoksijat kimpoilivat sinne sun tänne. Jossain kohtaa joku kaatui ihan minun edessäni, mutta sain sen just väistettyä.

– Esteiden lukeminen oli minulla nyt tosi paljon parempaa kuin Turussa ja vesiesteiden ylitykset siistimpiä. Sain hyvin otettua oman linjan ja enkä oikeasti paljon kelloa katsellut. Siinä ryhmässä oli niin hyvä tulla., selvitti Mononen SUL:n tiedotteessa.

Mononen joutui koville. Hän vakuutti kuitenkin, ettei katkennut. Hän kertoi ymmärtäneensä oman asemansa.

– Alkuvauhti tuntui hyvältä ja kontrolloidulta. Sitten se alkoi selkeästi painaa, mutta en silti katkennut. Ajattelin, että pitää vaan koittaa roikkua muiden mukana. Siinä oli ennalta tuttuja naisia. Ajattelin, että tänään kuulun tänne kärkipäähän, Mononen sanoi.