Ilona Mononen on jatkanut vahvaa alkuvuottaan. Suomalaisjuoksija on tehnyt nyt uuden ennätyksensä 5 000 metrillä.
Mononen paineli ajan 15.04,48 Brysselissä järjestetyssä kisassa ja oli kolmas. Hän paransi ennätystään yli 20 sekunnilla.
Kyseisen matkan SE-nainen Nathalie Blomqvist osallistui myös kisaan. Hän jäi kuitenkin vaisuun aikaan 15.15,06 ja oli 11:s.
Veera Mattila juoksi puolestaan uransa toiseksi parhaan 800 metrin ajan 2.01,78 Brysselissä.
– Hyvin meni juoksu, olen tosi tyytyväinen.
– Vähän lähempänä olisin voinut vielä olla juoksun jänistä. Mutta sain lopun tulemaan hyvin, kertasi Mattila SUL:n tiedotteessa.













