Sportivo TV

Mainioon iskuun päässyt Wilma Heltelä otti lauantaina omansa Kalevan kisojen naisten seiväshypyssä.

Heltelä yli 470 ja teki kauden toiseksi parhaan tuloksensa. Naisen sesongin paras hyppy 481 on Ateenasta.

Salon Vilppaan urheilija oli varsin omaa luokkaansa. Kakkoseksi tullut Saga Andersson ja kolmanneksi sijoittunut Elina Lampela ylittävät molemmat 445.

Sateiset olosuhteet vaikeuttivat seiväskisaa, joka keskeytettiin hetkeksi. Naisten välinen yhteishenki vaikutti kuitenkin kovalta. Ylen kamerat tallensivat, kun Heltelä taputti Saga Anderssonin viimeisen korkeudesta 455 tekemän yrityksen aikana.

Heltelä oli kisan jälkeen tyytyväinen nainen. Hän kommentoi suoritustaan Ylelle.

– Ennen tämän päivän finaalia toivoit sellaisia välimallin tuloksia tietyllä tapaa. Oliko tämä nyt sellainen onnistuminen? kysyi toimittaja Laura Arffman.

– Kyllä tämä osui sinne. Ei minua toki olisi haitannut se 482:n ylityskään. Mutta kyllä tämä oli selkeästi positiivinen tulos tähän päivään.Tämäkin kisa on tosi tärkeä rankingia ja muuta ajatellen. Ja sitten kun tuolla loppukaudesta on vielä sellaisia rankingiin liittyviä kisoja. 

– Tämä oli tosi tärkeää, että maan mestaruuskisoissa pystyy voittamaan hyvällä tuloksella. Sillä on oma arvonsa myös loppukautta ajatellen. Kyllä tämä teki nyt tosi hyvää itseluottamukselle ja rankingsijoituksille ja EM-valmisteluille. Kyllä olen tosi tyytyväinen tähän päivään, selvitti Heltelä Ylelle.