Sportivo TV

Nooralotta Neziri kilpaili lauantaina sileän 100 metrin kilpailussa Lappeenrannassa. Hän paineli alkuerissä ja finaaleissa ajat 11,52 ja 11,58. Molemmissa oli liikaa myötätuulta (+2,2 m/s).

Neziri paljasti nyt Instagramissa, että kaikki ei ollut kunnossa, kun kisapäivä pääsi käyntiin.

– Käydäänpä taas läpi eilinen kisapäivä yhdessä! Olin muutaman päivän valitellut outoa oloa ja kisapäivän aamuna heräsin vieläkin ”pää jumissa” -oloon ja katsoin mun kellon hälyttävän punaista korkeista sykkeistä ja matalasta HRV:stä. Koska muuta oireita ei ollut kuin tää epämääräinen olo, päätin unohtaa kellon antaman datan ja keskittyä kisaan. Voihan EM-hallien aamulla olla sama tilanne ja luovuttaisinko saman tie? Of course not!

– Alkuerien verkka tuntui vähän raskaalta, mutta ei se mitään. Fiilis oli ihan ok. Alkuerissä lähtö oli heikko ja tuntui, ettei oikein kropasta lähde tehoja, mutta voi hitsi kun maksimivauhti tuntui ensimmäisen kerran hyvältä ja helpolta!! Juoksu tuli loppuun asti. Aika oli 11,52 (+2.2), mutta olin vähän ”pettynyt”, koska mokasin alun. 11,4 oli tavoitteena, selvitti Neziri.

Neziri myönsi, että finaalissa peli oli pitkälti pelattu.

– Tunnin päästä oli finaali ja olo alkoi vähän hyytyä. Tuntu, että jo valmiiksi vähän heikko palautuminen tuli todeksi kisatilanteessa. Yhden juoksun jaksoi, mutta toisella juoksulla tekeminen oli tehotonta ja väkinäistä. Ei vaan jaksanut enää puristaa, vaikka olosuhteet oli mitä parhaimmat! Voin sanoa, että ärsytti aika ankarasti, että miks tää päivä osui just kisaan, jossa olosuhteet oli täydelliset!

– Mut jos jotain hyvää, niin oli taas aivan ihanaa kisata ja Lappeenrannan uus kenttä oli upea. Koin myös ihan valtavaa onnen tunnetta alkuerien juoksun keskivaiheesta, kun sain taas pitkästä aikaa muistutuksen siitä, miltä hyvä pikajuoksu tuntuu. Nyt kroppa kuntoon ja viikon päästä taistellaan Suomen Mestaruuksista Jyväskylän Kalevan kisoissa. 

Päivitys tästä.