Nooralotta Neziri on kuntoutunut hyvin vakavasta polvivammastaan. Ennen Tokion MM-kisoja loukkaantunut pika-aituri on nyt avannut tilannettaan Ylen haastattelussa.
Neziri oli vahvassa tuloskunnossa ennen viime vuoden loukkaantumistaan. Hän kertoi kuitenkin, että hermosto oli jo tuolloin tiukilla.
– Nyt kun olen joutunut väkisinkin rauhoittumaan leikkauksen jälkeen, niin huomaan sen eron. Kun olen aidosti palautunut, niin hyvinvointini on miljoona kertaa parempi kuin vuosi sitten, kertoi Neziri Ylelle.
Neziri on ilmoittanut kilpailevansa tänä kesänä lähtökohtaisesti sileän matkoilla. Hän kertoi Ylelle, että tuo päätös on aiheuttanut myös ongelmia.
– Kyllä sen huomaa, kun on tiedossa, että minulla on tämä vamma ja en tule juoksemaan aitakisoja. Monet yritykset haluaisivat nähdä minut juoksemassa juuri aitakisoja, kertoo Neziri uusien yhteistyökumppaneiden metsästyksen haasteista.













