Santtu Heikkinen palasi keskiviikkona juoksuradoille kahden vuoden tauon jälkeen. Heikkinen juoksi sensaatiomaisesti ajan 3.36,51 miesten 1 500 metrin kisassa Lahdessa. Kyseessä on Heikkisen ennätys.
Heikkinen putosi alussa kyydistä. Hänen loppuvetonsa oli kuitenkin mahtava.
– Kun minulla tosiaan se viimeinen kisa lähes parin vuoden takaa, halusin aloittaa varman päälle ja sitten tehdä kiihtyvän vauhdin ja kovan lopun. Se kyllä vähän liiankin hyvin onnistui. Minä ehkä vähän liian varovasti otin tuon alun ja lopussa piti kiristää tosi paljon, että sain edes tuon kärkiletkan takaisin kiinni, arvioi Heikkinen Ylelle.
– Tammikuusta lähtien olen pystynyt treenaamaan maailman suurempia vammoja ja hyvin on mennyt, selvitti Heikkinen.
Heikkinen arvioi, että kyseessä ei ollut todellakaan nappijuoksu. Hän täräytti sitten hurjan tavoitteen kesälle.
– Kyllä uskon, että tänä vuonna tulen aika lähelle 3.30 pääsemään. Sanotaan, että sellainen 3.31–3.32 alue on sellainen, mihin uskon ja tiedän, että minulla on varaa laittaa ennätys, pamautti Heikkinen.
Ylen asiantuntijalta Jesse Jokiselta kysyttiin Heikkisen puheista ja hurjasta aikatavoitteesta.
– No siinä olisi jo kyllä niin sairasta vauhtia, että pitää pikkuisen makustella sitä. Mutta jos sellainen tulisi, niin olisihan se aivan käsittämätöntä. Mutta annetaan miehen näyttää, mihin hän pystyy, arvioi Jokinen.













